Blogi

Spinfluga.com aloitti aikoinaan blogina, josta sitten myöhemmin kehittyi verkkokauppa. Vanhat blogitekstit ovat olleet aina verkossa, joskin hieman piilossa. Päätimme nostaa vanhat tekstit osaksi verkkokauppaa ja luvassa on myös uusia kirjoituksia tämän vuoden aikana. Haluamme tarjota asiakkaillemme viihtyisiä lukuhetkiä, tietoa sekä ideoita oman tekemisen kehittämiseen.

6.2.2018 Viittä en vaihda - Pettämätön paketti kevään haukihippoihin
15.3.2017 Jippoja alkukauden keväthauestukseen
26.2.2014 Putkiperhon kiinnittäminen perukkeeseen
2.7.2008 Mikä spinfluga?
   

 

Viittä en vaihda - Pettämätön paketti kevään haukihippoihin

6.2.2018

 

Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta hienoisessa tuulenvireessä liplattavaan vihertävään veteen - tai vastaavasti räntää sataa vaakatasossa ja puolen metrin maininki pyörittää maitokahvin väristä vettä. Näitä molempia olosuhteita, ja kaikkea tältä väliltä, osuu keväisen hauestajan eteen. Vesille tarvitaankin siis värikombinaatio poikineen… vai tarvitaanko sittenkään?

Itse olen ollut aina laiska perhonvaihtaja, enkä ole koskaan liiemmin uskonut ”päivän väriin”. Ennemminkin puhuisin hetken väristä, jonka uskon pohjautuvan sen hetkisiin olosuhteisiin, kuten veden väriin ja vallitsevaan valotilanteeseen.

Uskon vahvasti, että ilmassa oleva valon määrä ja erityisesti sen väri ratkaisevat mihin sävyyn hauki kulloinkin hanakimmin iskee. Fluoresoivat värit ovat itselläni vakiotavaraa ja lyhyesti sanottuna mitä enemmän perhossa on fluoresoivaa materiaalia, sen parempi. Näin varsinkin pilvisinä tai jopa synkkinä hetkinä, jolloin fluoresoiva väri pitää pintansa suorastaan hehkuen vedessä omaa väriään.

Fluoresoimaton väri sammuu hyvin nopeasti oman aallonpituuden hiipuessa ilmasta. Kirkkaina auringonpaistepäivinä eroa tavallisen ja fluoresoivan välillä ei ole.

Toinen oleellinen ”värin” muoto, johon uskon vahvasti, on siluetti. Korkealla vesipatsaassa eli lähellä pintaa viipottava perho muodostaa voimakkaan siluetin, jolloin se näkyy huomattavasti laajemmalle alueelle kuin kalan tasalla ja siten epätasaiseen tummaan taustaan helpommin häviävä suti.

Jo vuosia kevätaskissani on kulkenut käytännössä sama viisikko, joka on harvinaisen yksinkertainen ja pelkistetty. Ei raitoja, iskupisteitä eikä muitakaan krumeluureja. Vain kaksi väriä, jotka muodostavat selkeän kontrastin tai pelkistetyimmillään yksi väri ja runsaasti kimalletta.

Milla Magia - Mustan kullan kimallusta

Eräänä kevätpäivänä ystäväni olivat kalassa merellä. Pitkä aurinkoinen päivä oli kertakaikkisen nihkeä kalantulollisesti, jolloin venekunnan kippari päätti tehdä pitkän, liki 40 minuutin siirtymän ulkosaaristoon. Tähän mennessä veneessä oli käynyt kolme kalaa.

Kaksi tuntia myöhemmin päivän jo painuessa mailleen soittelin kavereilleni ja keulasta vastattiinkin. Äänestä kuuli välittömästi, ettei fiilis ollut erityisen korkealla. Lakoninen kommentti kysymykseen iltasyönnistä oli: ”perässä söi, keulassa oli hiljaisempaa”. Tavallisesti niin höveli kippari oli löylyttänyt keulakoneen laskijaa luvuin 27-3. Joukossa oli muutama metrin rikkova ja yksi maagisen kympin rajaa hätyyttelevä yksilökin.

Hieman hölmistyneenä pyysin avaamaan syitä selkäsaunalle. Vastaus oli vieläkin tiiviimpi: ”se röyhi sillä mustalla paskalla”. Seuraavan päivän kalareissua silmällä pitäen kysyin, että tarvitseeko nyt meikäläisenkin sellainen pyöritellä? Kaverini vastaus jatkoi akikaurismäkeläisellä linjalla: ”Jos et halua totaalista nöyryytystä”.

Milla Magia on yksinkertainen sidos. Kyseessä on kokomusta perho runsaahkolla kultatinselillä höystettynä. Parhaiten Milla Magia on toiminut kirkkaina auringonpaistepäivinä kirkkaissa vesissä. Perho tuntuisi toimivan erityisen hyvin pinnan lähettyvillä uitettuna eikä tämä ole ihme; voimakas siluetti kullan kimalteella näyttäisi olevan hauille vastustamaton yhdistelmä.

Palokärki - Paljon enemmän kuin pelkkä puita nakuttava siivekäs

Kalastelimme kolmestaan erästä pitkää lahtea kalantulon ollessa melko vaisua. Kala sieltä, toinen täältä. Vesi oli leväkukintojen samentamaa ja näytti muuttuvan perää kohti mentäessä aina vain sameammaksi. Tässä vaiheessa vaihdoin sudin Palokärkeen. Väriin, joka oli näyttänyt kykynsä kyseisissä olosuhteissa aiemminkin.

Ensin puikkari, sitten toinen ja kohta jo 3-4 kilon kala… tässä vaiheessa keskipenkiltä katseltiin perhoani tarkemmin. Hetki eteenpäin ja hihkuin haavia. Nyt kipparinkin kiinnostus heräsi ja hän äimisteli kuravellin ottipeliä ääneen. Keskituhdon kaveri noukki haavin ja totesi ykskantaan: ”No sillä Punamulkulla… taas”.

Punaista ja mustaa. Joku saattaisi sanoa tätä PuMuksi mutta tässä on vissi ero: musta on vallitseva väri ja ainoastaan pää on punainen. Tottahan toki huntu valuu kroppaa pitkin mutta vedessä mustan vallitsevuus nousee esiin ja punainen muodostaa enemmänkin vain iskupisteen.

Tässä lienee yksi maailman käytetyimpiä perhon väriyhdistelmiä: Black Death, Zulu, Glödhäck, Egg Sucking Leech jne… Tämä ei ole sattumaa, sillä musta näkyy hyvin kaikenlaisissa olosuhteissa. Tämän lisäksi punainen on ehkäpä paras iskupisteen väri, sillä suurin osa perholla pyydettävistä kalalajeista elää pintakerroksissa, joten niiden silmän rakenne on kehittynyt näkemään oivallisesti punaisen valon aallonpituuksia.

Palokärki on väri, joka toimii hyvin lähes kaikissa olosuhteissa. Itse sitaisen sen siiman päähän veden värin muuttuessa rusehtavaksi. Hienoinen humus tai savisameus on Palokärjen pelikenttää, ja jos aurinkokin paistaa, tuntuu tämä yhdistelmä pyytävän entistä tehokkaammin. Umpisameassakin vedessä musta näkyy siluettina ja läheltä hauen sitä ihmetellessä hyppää fluoresoivan punainen nuppi silmille viimeistellen iskupäätöksen.

Miia aka Rahikaisen Kulta - Väärinymmärrysten väärinymmärrys

Vuosia sitten innostuin suunnattomasti eräästä kaverini spessu-Buster Jerkistä, jossa oli kromia ja oranssia. Tuon reissun jälkimainingeissa pyörittelin välittömästi hopean ja oranssin yhdistelmän, jossa oranssi oli vallitsevassa asemassa.

Samoihin aikoihin perhokalastava ystäväni tuli käymään kahvilla ja nappasi oitis pöydän kulmalla pötköttäneen uuden luomuksen tarkempaa syyniä varten. Selitin perhon esikuvaa ja kerroin kuinka se näytti vedessä kuin discopallolta valon osuessa sen kylkiin ja oranssin loimuttaessa ilta-auringossa metrien päähän.

Muutama päivä myöhemmin kaverini soitteli mahtireissultaan, jossa isoja oli tippunut mutta myös tullut ylöskin. Kysyin tietenkin ottiväriä, johon sain innostuneen vastauksen: ”kaikki kalat ovat iskeneet siitä teikäläisen Discopallosta tekemääni kopioon, tuo kulta loimottaa todella upeasti yhdessä oranssin kanssa”. Minun oli pakko kysyä, että mikä ihmeen kulta? Myöhemmin selvisi, että kaverini oli oikonut hieman mutkia tai enemminkin muistanut väärin, yhtä kaikki. Tällä väärinymmärryksellä on tullut vuosien saatossa turkasen monta isomusta.

Miia toimii niin kirkkaassa kuin sameassa vedessä, auringon paistaessa tai pilvien roikkuessa olkapäillä. Kyseessä on ärsyttävän hyvä allrounderi. Joillekin väriyhdistelmä oranssikulta saattaa soittaa kelloja. Hetkinen… kyseessähän on legendaarinen Rapalan väriyhdistelmä Ambulanssi. Muutaman väärinymmärryksen kautta keksimme siis pyörän uudelleen!

Isosti fluoresoivan oranssia ja reilusti kultaa sisältävän Rahikaisen Kullan laitan siiman päähän auringon räkittäessä pilvettömältä taivaalta mutta viimeistään sen laskiessa. Keskipäivän kirkas valkoinen valo muuttuu keväisin ensin nimittäin kellertäväksi ja noin kello 18-19 auringon painuessa horisonttia kohti valo taittuu oranssinkultaiseksi. Tällöin on Miian hetki.

Riisuttu Undulaatti - Yksinkertaisen kaunis

2000-luvun alkuvuosien tunnetuin perhoväri oli Kuollut Undulaatti; Teemu Mäkelän ja Roni Selénin käsistä peräisin oleva sävy roikkui vähintäänkin joka toisessa perholukossa. Kyseessä on valkoisella perällä, fluoresoivan keltaisella kropalla ja sinisellä hunnulla tehty kaunokainen. Vedessä fluoresoivan keltainen taittuu sinisen hunnun alla chartreusen vihreäksi.

Vihertävä vesi ja aurinkoinen päivä olivat Kuolleen Undulaatin kanssa pomminvarma yhdistelmä haukiongella. Kipparillani Kuollut Undulaatti oli muotoutunut jo ajat sitten suoraviivaisempaan versioon. Chartreuse nuppi ja valkoinen perä ajoi hänen mielestään asian. Ja niin se ajoi myös haukien mielestä.

Tämä on yhdistelmä, jonka laitan siiman päähän aina, kun vesi on vihertävän kirkasta ja useimmiten tulosta tulee. Keskipäivän kirkas aurinko tekee ilman vallitsevasta sävystä lähes valkoisen. Valkoinen siis näkyy näissä olosuhteissa hienosti luoden jollain tapaa myös luonnollisen saaliin näköä. Tämän lisäksi valkoinen on vieheen päävärinä melko harvinainen virvelipuolella, joten perhostelija saavuttaa tässä tietyn edun kanssakalastajiin nähden. Räikeän fluoresoiva chartreuse nousee kauniisti esiin myös hämärämpinä hetkinä keräten kalaa mukavasti erityisesti kirkkaiden vesien alueilta.

Toisinaan sidon tähän perhoon hieman fluoresoivan pinkkiä pyrstöön ja kurkun alle. Räyhäkän ulkonäön viimeistelee tässä versiossa pinkit epoksisilmät.

Keisari - Haukivesien aatelinen

Väriyhdistelmänä punamusta siten, että punainen on vallitseva väri, ei ole sytyttänyt itseäni oikein koskaan. Vähäinen luotto väriin on johtanut vähäiseen peliaikaan ja vähäinen peliaika tuo harvemmin onnistumia. Rami Elorannan kimalteleva kuparipunainen jerkki Buster Jerkin Suomipoika -sarjasta hyppäsi takavuosina silmään ja siitä se ajatus lähti.

Ensimmäiset vedokset noudattelivat esikuvaansa. Kultaiset raidat tussasin punaiseen tinseliin tarkasti. Näyttäviä olivat nämäkin perhot mutta metalliväreillä on harmittava tapa haaleta nopeasti vesikontaktissa. Seuraavaan vedokseen kultaiset raidat muuttuivat runsaaksi kultatinseliksi. Perho pyysi samalla intensiteetillä kuin tussattu versiokin, mutta luonnollisesti kullan kimallus säilyi kauemmin.

Viimeinen kehitysaskel tälle sävylle oli kotikonnuilla vierailun yhteydessä tehty kurkistus omaan vanhaan uistinpakkiin. Ensimmäinen omilla rahoilla ostamani uistin oli Nils Master Invincible 8 cm värikoodi 36. Tuolloin Kesportin myyjä kehui tätä minulle kovana kuhauistimena, mutten saanut sillä koskaan mitään muuta kuin haukia. Tästä innostuneena tätä pikkupoikina Keisariksi nimeämäämme väriä mukaillakseni tuunasin punakultaani mustan pään ja niin Keisari eli uutta renessanssia haukiperhona.

Keisari on aurinkoisten ilmojen pyssy. Savisamea tai hippasen värjääntynyt vesi tuntuvat sopivan tälle kokonaisuudelle upeasti. Humukseen vivahtavissa järvissä tämä yhdistelmä on ehdoton. Punaisessa käytän jälleen fluoresoivia materiaaleja, joten sävy kirjaimellisesti loistaa myös hieman heikommissakin valaistusolosuhteissa.

Punapää - The One and Only

Laskuvirhe pankissa mutta tätä yhdistelmää ei vain voi jättää kotiin. Maailman käytetyin uistinväri ei esittelyjä liiemmin kaipaa. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan kuolettavan tehokas ottiväri. Eräällä ystävälläni on tapana käyttää Punapäätä ainoastaan silloin, kun mikään muu ei toimi. Hän on sitä mieltä, että jos Punapäähän ei nakerra, voi pakata kalakamat ja lähteä kotia kohti, sillä hauet ovat joko kuolleet sukupuuttoon tai sitten ruvenneet murtumattomaan nälkälakkoon.

Itse olen onnistunut Punapäällä kaikissa mahdollisissa olosuhteissa: niin sameissa kuin gininkirkkaissa vesissä, kirkkaina aurinkopäivinä ja umpituhrupäivinä, sisävesissä ja merellä... Niinä harvoina kertoina, kun olen osunut jonkun tietyn värin ylivertaiseen hetkeen, on ylivoimaa näyttänyt useimmiten juuri Punapää. Joskus tuo hetki on ollut auringonpaisteessa ja leväkukinnon samentamassa vedessä, toisinaan umpituhruisena sadepäivänä ylikirkkaassa vedessä.

Valkoinen perä ja fluoresoivan punainen pää hopeisilla silmillä on haukivärin synonyymi itselleni. Jos vain yhden perhon saisi autiolle haukisaarelle ottaa, ottaisin Punapään.

 

 

 

 

 

Haukiperhovalikoimamme löydät täältä

 

 

Jippoja alkukauden keväthauestukseen

15.3.2017

 

Kevättä odotellaan hauen kalastajien keskuudessa vesi kielellä. Mädin turvottamat viherpantterit valuvat kohti matalia rantoja ollen perhokalastajien tavoitettavissa tovin jos toisenkin. Mahdollisuudet painoennätyksen parantamiseen ovatkin parhaimmillaan.

Kevään hauen kalastusta hehkutetaan varauksetta eikä syyttä. Päivät ovat pitkiä, joten paikkoja ehtii koluamaan useampia, kututapahtuma tuo kaikki kalat ennemmin tai myöhemmin rantamataliin ja sekä ennen että jälkeen kudun hauilla on tarve tankata runsaasti ravintoa.

Hauen keväinen elinrytmi voidaan jakaa kalastajan näkökulmasta kolmeen selkeään osaan: Pre-kutuaikaan eli kutua edeltävään aikaan, kutuaikaan ja post-kutuaikaan eli kudun jälkeiseen aikaan.

Kaikesta hehkutuksesta huolimatta kevätkalastus voi olla melkoista tervanjuontia, jossa tärpinkin saaminen saattaa tuottaa vaikeuksia. Ajoitus on tässä lajissa kaikki kaikessa ja Rouva Fortuna näytteleekin onnistumisen suhteen suurta roolia.

Tässä artikkelikaksikossa käymme läpi muutamia tipsejä, joilla todennäköisyydet kallistetaan omaksi eduksi. Ensimmäisessä osiossa kammataan pre-kutukalastusta.

Pitkä kutuaika


Hauki kutee mielellään tynkäkaislan seassa piilottelevan rakkolevän suojaan

Hauen kutu on pitkä tapahtuma ja kutemattomia kaloja voi saada etelärannikoltakin vielä toukokuun loppupuolella. Toisaalta kuteneita yksilöitä löytyy samoilta alueilta hyvin nopeasti jäiden lähdön jälkeen lähes kaksi kuukautta aiemmin.

Pääjoukot kutevat kuitenkin veden lämmettyä lahdissa 7 asteen tuntumaan. Isoilla selillä vesi on tällöin 4 asteen kieppeillä. On hyvä huomioida, että vaikka lahden keskusta olisi vielä jäässä, tulvaniityn sulan veden saattaa koko päivän porottava aurinko lämmittää jopa kymmeneen asteeseen ja hätäisimmät kutijat turauttavat sukutuotteensa ja häviävät takaisin syvempiin vesiin.

Pitkä kutuaika takaa sen, että erityisesti rannikolla matalissa pyörii pitkin kevättä sekä kutematonta että kutenutta kalaa. Tämä parantaa hieman kalan saannin mahdollisuuksia.

Aikainen lintu rannikkohauen nappaa


Syvemmässä vedessä edes nopeasti laskeva vesi ei välttämättä heikennä syöntiä

Etelärannikollamme jäät lähtevät nykytalvina aikaisimmillaan helmi-maaliskuussa. Tästä alkaa sesonki, jossa kannattaa olla hereillä. Ennen kutua hauilla on tapana tankata armottomasti mädin viimeistelemiseksi. Mitä aiemmin vesille siis päästään, sen mahtavampiin saaliisiin on mahdollisuudet.

Pre-kutusesonki sijoittuu merellä selkeästi kylmän veden aikaan, ruovikoiden edustoilla vesi saisi olla reilusti alle 5 asteen. Ottipaikat ovat tässä vaiheessa avonaisia hieman syvemmän veden alueita, joten suojaisat ja tyypillisesti kutualueiksi mielletyt pussinperät voi huoletta jättää heittämättä.

Mikäli potentiaalinen ranta on loivaprofiilinen tai ruovikon reuna on matala, kannattaa hakea selkeämpää penkan reunaa selän puolelta. Helpoiten haukien mässäilevät keskittymät löytyvät kuitenkin syvistä ruovikonlaidoista sisäselkien laidoilta. Vettä näillä tonteilla on useimmiten puolestatoista-kolmeen metriä, eikä ole laisinkaan pahasta, jos kevätkutuinen silakka pyörii alueella.

Paras terä näiltä ottipaikoilta on syöty, kun vesi lämpenee lähelle viittä astetta. Tämän huomaa kyllä ilman vedenlämpömittariakin. Vesi nimittäin värjäytyy noille haminoille lämmittyään ensimmäisten panssari- ja piileväkukintojen seurauksena pahimmillaan maitokahviksi. Veden lämmetessä kalat hakeutunevat matalammille alueille keskittyen enemmän kutuun.

Keskittynyttä ja hidasta uittoa


Kalastajaa naurattaa, kun kaikki natsaa

Käsialan merkitystä ei voi kylmien vesien aikaan liikaa korostaa. Vaikka värillä olisikin hetkittäin merkitystä, isossa kuvassa kuumat kädet ja malttava kalastaja korjaa potin. Hosumalla ja puolivaloilla tekemällä saa vesillä nauttia kevätauringosta ilman siiman kiristymistä. Kun puhutaan pre-kutukalastuksesta, siis ajasta, jolloin vesi on alle 5 asteista, uiton pitää pääsääntöisesti olla hidasta ja pysäytysten pitkiä.

Kalojen keskittymät haetaan penkoista, tasaisen lahdelman hippasen syvemmästä painanteesta tai syvistä ruovikkoreunoista joko vanhoihin tietoihin pohjaten, ankkurijumpalla tai keulakoneella surraten. Kun paikka merkkaa, eli tulee tapahtuma, kannattaa välittömästi tiputtaa joko ”taivasankkuri” tai manuaalinen vastaava. Tarkka kalastus onnistuu vain ja ainoastaan täysin paikallaan olevasta aluksesta.

Syvillä ruovikkoreunoilla kala on usein hyvin lähellä ruovikon laitaa, joten heittojen on syytä osua tarkasti sen laitaan. Usein onnistuneen heiton päätteeksi kannattaa odottaa sekunti-pari ja antaa perhon laskeutua kalastussyvyyteen siimaa tarkkaillen. Tämän jälkeen tehdään lyhyt nyppäisy tai pari ja pidetään jälleen sekunnin-parin pysäytys. Usein tälli tulee tässä vaiheessa. Koko uittomatka kannattaa kuitenkin uittaa keskittyneesti. Kalat saattavat makoilla yllättävänkin kaukana rannasta.

Merkannut paikka kannattaa kalastaa huolella läpi. Alkukeväästä on nimittäin usein niin, että samasta lävestä tulee useita kaloja. Siimoina kannattaa suosia alkukauden syvillä reunoilla nopeita intermediateja ja/tai 3-4 upposiimoja. Jälkimmäisten narujen kanssa toimii loistavasti suspina keijuva putkiperho, joilla ylipitkien pysäytysten teko on mahdollista matalammissakin paikoissa.

Kirkkaiden vesien taikaa


Leväkukinnan samentama pintavesi tarkoittaa paikanvaihtoa

Hauki perustaa saalistamisensa vahvasti näköön. Tämä ei kuitenkaan voi olla kokosyy sille, että sameneva vesi tappaa alkukauden syönnin. Mikäli siis sulamisvedet tai leväkukinnat samentavat kalastusalueen, voi homma mennä hankalaksi. Pyri siis lähtökohtaisesti löytämään kirkkaamman veden alueita.

Veden ei tarvitse olla gininkirkasta mutta maitokahvissa tahkoaminen on usein tuloksetonta. Varsinkin, jos vesi on heti jäiden lähdettyä ollut kirkasta ja se on syystä tai toisesta samentunut. Aivan täysin ei sameamman veden alueita kannata unohtaa, sillä näissä kalastuspaine on usein melko pieni, joten joskus ja jouluna näissäkin saattaa tärähtää.

Useimmiten kirkkaammat vedet löytyvät avonaisemmilta alueilta, siis sisäselkien laidoista ja avonaisista lahdista välisaaristosta. Sisäsaaristossa tai suojaisissa ja matalissa lahdissa on onnistuminen usein huomattavasti tarkempaa ajoituksen suhteen. Mätiään kypsyttelevä haukimamma saattaa oleilla näillä alueilla vain hyvin lyhyen aikaa, pahimmillaan puhutaan yhdestä tai kahdesta vuorokaudesta.

Ottivärit ja –vieheet


Kirkkaan veden värit

Tyypillisesti kevätkalastuksessa suositaan räyhäköitä ärsyvärejä. Tämä juontanee juurensa siihen, että monesti vedet ottavat väriä leväkukintojen tai sulamisvesien seurauksena. Aktiivisesti syövä kala on kuitenkin harvoin ronkeli ottivärin suhteen, joten ainakin aluksi kannattaa lähteä tarjoilemaan omia luottotykkejä.

Kylmän veden perhoilta toivotaan suhteellisen hidasta ja tasaista uppoamista. Tämä mahdollistaa pitkät pysäytykset ja leijutukset, joihin kylmästä kankea suurhaukikin ehtii mukaan. Putket ja kevyellä päällä tehdyt koukkuperhot toimivat alkukaudesta parhaiten.

Kirkkaaseen veteen oma valintani osuu useimmiten vaaleaan Punapäähän tai Riisuttuun Undulaattiin eli valkoperäisiin perhoihin joko punaisella tai chartreusella päällä tai täysin päinvastaiseen eli tummaan Milla Magiaan, joka on kokomusta perho runsaalla kultafläsällä.


Samean veden värit

Sameammassa vedessä aloitan useimmiten tummilla väreillä kuten Palokärjellä eli punapäisellä ja mustaperäisellä perholla tai sitten Keisarilla eli mustapäisellä ja punaperäisellä perholla, jossa on runsaasti kultafläsää. Räyhäkkäämmistä Miia eli oranssipäinen ja kultaperäinen tinseliperho tai Kelli eli keltapäinen ja hopeaperäinen tinseliperho vihreillä raidoilla pääsee usein värjäytyneeseen veteen. Viimeinen on melko hyvä allrounderi kelissä kuin kelissä, kunhan aurinko paistaa.

Keväthaukea sisävesiltä


Hyvällä ajoituksella voi sisävesiltäkin saada kutemattoman hauen

Yleinen uskomus on, ettei sisävesiltä voi saada kutematonta haukea. Sanotaan, että makeassa vedessä hauki kutee jäiden sekaan. Tässä on tietty totuuden siemen mutta perimmäinen syy tähän käytökseen on myöhäisempi vesistöjen aukeaminen. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä pidempään vesistöjen selät ovat jäässä.

Sisävesiltä on kuitenkin mahdollista saada kutemattomia kaloja. Salaisuus tähän on virtaavat vedet eli säännöstellyt vesistöt ja jokivedet. Molemmissa tulee kuitenkin selvittää lupakäytännöt, sillä monet näistä ovat erityislupakäytännön piirissä.

Sisävesillä kudunaluskalastus on kuitenkin harvinaisempaa herkkua, jopa Etelä-Suomessa, joten paikkojen opettelu ja hakeminen vaatii usein vuosien työn. Luonnollisesti tuurilla voi tätä oppimisprosessia hieman nopeuttaa.

Yleisesti ottaen samat säännöt pätevät niin rannikolla kuin sisävesissäkin. Ennen kutua hauet löytää kutulahtien lähettyviltä hieman syvemmästä vedestä tarkalla ja rauhallisella kalastuksella.

Kutuaikana rantamatalat on viisainta jättää rauhaan

Kun vedet lämpenevät lahdissa kauttaaltaan seitsemän asteen tuntumaan, ovat haukien pääjoukot kutemassa ja lätinä kuuluu ruovikoista erityisesti iltapäivisin. Vedenlämpöjen ollessa 7-13 asteen paikkeilla hauen kalastus on useimmiten turhauttavaa erityisesti tyyninä ja aurinkoisina iltapäivinä.

Rantamatalissa puljaavia kaloja on mukava katsella mutta niiden häiritseminen tässä vaiheessa on melko järjetöntä. Suvun jatkaminen on nyt kalojen ykkösprioriteetti eivätkä ne ihan herkällä vieheistä edes kiinnostu.Mikäli ainoat kalastusmahdollisuudet sijoittuvat tähän saumaan, on syytä hakea kylmempää vettä ulompaa saaristovyöhykkeeltä tai selkeästi lämpimämpää vettä sisäsaaristosta. Useimmiten ensimmäinen on järkevämpää, sillä sisäsaariston vedet ovat tässä vaiheessa kevättä monesti karmeaa kuravelliä.

Kevätkalastuksen eettisyys ja vastuullisuus


Vapauta takaisinlaskettavat kalat mahdollisimman nopeasti ja hellävaraisesti

Monissa maissa hauki on rauhoitettu keväisin aina jäidenlähdöstä touko-kesäkuulle. Hauen kudun läheisyys ja liki valmis mäti aiheuttavat yhdistelmän, joka askarruttaa monia tämän päivän hauen kalastajia. Kudun onnistuminen on edellytys tulevaisuuden kestäville kalakannoille ja sitä kautta hyville saaliille.

Siitäkin huolimatta, että kaikki kalat vapautetaan pyydystämisen jälkeen, saattavat hauet kärsiä ja kutu häiriintyä, pahimmassa tapauksessa jopa epäonnistua. Hauet kyllä selviytyvät tutkimustenkin valossa pyydystystapahtumasta, mutta tutkittua tietoa sen vaikutuksesta mädin kehittymiselle tai kudulle ei liiemmin ole.

On siis ensiarvoisen tärkeää, että kalat pyritään väsyttämään mahdollisimman nopeasti, ja mikäli ne aiotaan vapauttaa, tehdään sekin turhia aikailematta. Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole hauelle kuturauhoitusta, joten kevätkalastuksen mielekkyyden pohtii jokainen omantuntonsa kanssa.

 

 

 

 

Haukiperhovalikoimamme löydät täältä

 


Putkiperhon kiinnittäminen perukkeeseen

putkikoukkusiima1

Perukesiima, koukku, putkiperho – kaikki levällään pöydällä. Pientä sorminäppäryyttä hyväksikäyttäen tarvikkeista saa nopeasti pyytävän ottipelin. Perukesiima pujotetaan putken läpi ja koukku sidotaan päähän kiinni.

…JA PERHO HEILUU PERUKKEESSA HERVOTTOMASTI

Tässä vaiheessa kuvaan astuu pätkä silikoniletkua. Noin sentin, puolentoista pätkä letkua asennetaan putkiperhon perään putken ja koukun väliin. Oikeankokoinen silikoniletku pitää koukun kiinni perhon perässä ja perho sekä koukku pysyvät yhdessä kalastuksen ajan. Letkumateriaaleja on toki muitakin, mutta silikoniletkuja on yleisesti saatavilla. Värillisellä letkulla voi vielä viimeistellä ottipelin viimosenpäälle tehokkaaksi.

Kuten kaikessa kalastuksessa, tapoja on monia. Letkun voi toki jättää poiskin ja antaa perhon heilua hervottomasti. Itse en ole tätä koskaan kokeillut, mutta luulisin, että spinflugalla kalastettaessa on parempi käyttää letkuja.

putkikoukkusiima2putkikoukkusiima3

 


Mikä spinfluga?

 
Niin, mikä se sellainen oikein on? Kalastusmuodon periaate on heittää kevyttä viehettä heittokalastusvälineillä. Varsinaiseen kalastustekniikkaan en tässä keskity – kalastustekniikkahan riippuu paljolti kohdekalasta, sekä kalapaikasta. Tässä artikkelissa tutustumme tarvikkeisiin joista rakentuu spinfluga-paketti.

PAINOT
painoja

Painoja on monen painoisia, kokoisia ja muotoisia. Painojen materiaalejakin on nykyisin muutamia, joista yleisimpiä lyijyiset, sekä ”rautapainot”, mitä metallia sitten lienevätkään. Materiaali ja malli ovat makuasioita, monen mielestä perinteiset lyijyiset päärynän muotoiset painot ovat parhaita. Itse suosin kuitenkin rautapainoja, joissa on muovinen kiinnityssilmukka. Lyijyn käyttö painoissa on jo kielletty joissain kalastuskohteissa. Tulevaisuudessa lyijyn käyttö tullaan todennäköisesti kieltämään muuallakin. Jäähän painoja aina pohjaan, jolloin lyijy liukenee veteen.

Painojen ominaisuudet

Lyijypainon etuna on materiaalin tiheys, jolloin painot ovat painoonsa nähden pienempikokoisia kuin vastaavat rautapainot. Koko vaikuttaa virtaavassa vedessä paljon painon käyttäytymiseen. Pienikokoisempi paino uppoaa nopeammin pohjaan, eikä se myöskään ”kanna” niin paljon. Tämä tarkoittaa sitä, että paino myös pysyy pohjassa paremmin, eikä virta nosta painoa niin paljon irti pohjasta.

Rautapainoissa on kuitenkin etuna materiaalin kovuus. Monesti lyijy pehmeänä metallina kiilautuu kivien väliin, kovan rautapainon kimmotessa irti. Noh, pääasia on kuitenkin se, että paino pitää olla, oli se sitten minkä tyyppinen tahansa.

LEIKARIT
kolmioleikareita
Tarvitaan myös jonkinlainen siimalukko tai leikari, jolla paino ja viehe erotetaan toisistaan. Moni käyttää pääsiiman päässä ns. kolmioleikaria. Kolmioleikari on T:n muotoinen leikari, jossa on kolme kiinnitysrengasta. Leikari kiinnitetään pääsiimaan niin, että suoraan pääsiiman suuntaisesti tulee leikarin suora reuna. Kolmioleikari ei suinkaan ole ainut vaihtoehto, mutta helppoutensa puolesta se lienee käytetyin.

Paino sidotaan lyhyeen siimaan T leikarin sivulle sojottavaan renkaaseen ja viehe hieman pidempään siimaan pääsiiman suuntaiseen haaraan.

Molempien siimojen pituudesta olen vuosien saatossa käynyt ”mielenkiintoisia” keskusteluja muiden kalastajien kanssa. Tämä osoittaa vain sen, että yhtä oikeaa tapaa ei ole olemassa. Yleisesti suositellaan vieheen perukkeeksi noin vavan kärjestä kelan kohdalle olevaa pituutta. Vavan mitta on myöskin käytetty pituus, mutta heittäminen vaikeutuu perukkeen pituuden kasvaessa. Olen nähnyt joidenkin käyttävän jopa reilusti yli vavan mittaista peruketta. Tällöin mahdollisen kalan saaminen haaviin on jo vaikeaa, koska leikarin joutuu kelamaan kiinni kärkirenkaaseen, eikä kalaa saa enää lähemmäksi haavia kelan avulla.

Painolle riittää lyhyt, noin 10 sentin peruke. Itse sidon painon perukkeen niin lyhyeksi kuin pystyn, yleensä siitä tulee noin 5 senttiä pitkä. Aloitellessani lajia, yleisesti käytössä oli noin puolimetriset perukkeet painoissa, mutta nykyään sellaisia pituuksia näkee enää harvoin käytettävän.

SIIMAT


Siimaksi valitaan riittävän vahvaa, jotta paino ei karkaa omille teilleen. Joissain kalastuskohteissa on myös säännöissä määritelty ohuin sallittu painosiima, ja ehkä myös suurin sallittu painon paino. Käytettäessa painoja 40 grammasta ylöspäin on noin 0.50mm siima sopivan vahvuista. Siiman kuntoa kannattaa seurata jatkuvasti koska irti lentävä paino on vaarallinen, mihin sitten osuukaan.

PAKETTI
paketti
Paketti alkaa olla valmis. Viimeisenä silauksena siiman päähän valitaan sitten se hyötykuorma, joka halutaan lennättää kalastamaan. Yleensä spinfluga-kalastus yhdistetään vain putkiperhoihin, mutta tekniikalla voi heittää lähes mitä tahansa muutakin. Vaaput tai kevyet vetolusikat ovat ihan kokeilemisen arvoisia. Perhot ovat kuitenkin helpoimpia heittää, koska ne eivät itsessään paina juuri mitään. Lusikkoiden ja vaappujen kanssa tulee enemmän sotkeutumisia, koska paketissa on kaksi painopistettä. Se minkä vieheen sitten valitseekin, on makuasia.


 

Powered By OpenCart
Spinfluga.com - Perhokauppa © 2018